Zacharias Topelius

Zacharias Topelius on toinen osa jäsenemme tekemää kirjoitussarjaa suomalaisista merkkihenkilöistä, jota tullaan julkaisemaan säännöllisesti jäsenten mielipidekirjoitukset -osiossa. Sarjan ensimmäisen osan Jean Sibeliuksesta löydät täältä.

Satusetä Topelius - viralliselta nimeltään Zacharias – oli 1800-luvun maineikkaimpia suomalaisia kirjailijoita. Ruotsinkielisen ja pikkuporvarillisen perheen vesana Topelius ehti toimia niin professorina, arvostetun Helsingfors Tidningar – lehden toimittajana kuin myös muutamia vuosia Helsingin yliopiston rehtorina. Kaiken tämän aikana hän laati useita historiallisia teoksia, artikkeleita ja erilaisia kertomuksia. Topelius tunnetaan kuitenkin parhaiten saduistaan, jotka korostavat Isänmaan rakastamista ja kristillistä vakaumusta elämässä. Senpä takia satu – sana onkin osaltaan harhaanjohtava, sillä toisinaan kertomuksista löytyy paljon opittavaa varttuneemmellakkin lukijalle.

Tarinoista tunnetuimpia ovat muun muassa Koivu ja tähti (Björken och stjärnan, 1893) sekä Adalmiinan helmi. Koivu ja tähti sijoittuu 1700-luvun maailmaan ja se kertoo kertoo veljen ja siskon tunteikkaasta kotiinpaluusta. Suomi oli isonvihan aikaan nujerrettu Tsaarin hirmuvallan alle ja tällöin myös tuhansia suomalaislapsia pakotettiin orjuuteen tai annettiin lapsettomille venäläispariskunnille. Näin on käynyt myös veljelle ja siskolle, jotka vanhetessaan päättävät kuitenkin karata takaisin kotiin. Ainoina tienviittoinaan heillä on muisto lapsuuden talosta, sen pellolla kasvavasta koivusta ja kirkkaasta tähdestä, joka oksien välistä niin kauniina näkyy. Lasten kodin kaipuu voittaa kuitenkin tahdon esteet ja lopulta he löytävät rakkaaseen maahansa ja perheensä luo.

Tarinalla on myös Topeliukselle erityinen merkitys; Zachariuksen isoisä Kristoffer Topelius ryöstettiin isonvihan aikaan Venäjälle, mutta pitkän pakomatkan jälkeen hänkin löysi perheensä. Topeliuksien pihamaalla oli koivu, jonka oksien välistä näkyi toisinaan tähti.

Adalmiinan helmellä on taas paljon syvempi merkitys, vaikka se ei pintapuolisesti kertoisikaan monimutkaista tarinaa. Kaksi haltijaa antavat vastasyntyneelle prinsessalle lahjat, jotka tulevat ikuisesti ohjaamaan tämän elämää. Ensimmäinen haltija antaa helmen, jonka hallussa pitäessään Adalmiinasta tulee päivä päivältä kauniimpi, rikkaampi ja viisaampi. Nämä kuitenkin raukeavat heti jos helmi katoaa. Siksi toinen haltija antaa lahjaksi lupauksen, että helmen kadotessa Adalmiina tulisi saamaan nöyrän sydämen.

Adalmiinasta tulee kuitenkin itserakas – helmen ja sen lahjat korottavat kantajansa melkein epäjumalan tasolle. Ja koska vain Jumalaa tulisi rakastaa koko sydämestään ja sielustaan, kadottaa Adalmiina helmensä rangaistukseksi. Topelius kuitenkin opettaa, että nöyrä sydän on todellakin paljon arvokkaampi lahja kuin maailma ja sen rikkaudet:

”Paljon parempi hän oli nyt kuin ennen, sillä nöyrän sydämen mukana tulee monta kallisarvoista lahjaa; Hyvä omatunto ja tyyni vaatimattomuus, lepo ja rauha, hyvyys ja rakkaus, minne hyvänsä maailmassa joutuu. Ja missä vain Adalmiina kulki, levisi päivänpaiste hänen ympärilleen, mutta se ei enää johtunut hänen ulkonaisesta katoavasta kauneudestaan, vaan siitä kirkkaudesta, joka loistaa maailman kaikkien hyvien ja hurskaiden ympärillä…”

Topeliuksen tekstejä lukiessaan ymmärtääkin, miksi esimerkiksi kouluissa vielä vuosikymmeniä ja vuosisadankin päästä luetaan toisinaan hänen kertomuksiaan. Topeliuksen ihantein on kasvatettu varmasti monta menestyksekästä lasta, eikä hänellä itselläänkään huonommin mennyt; Topelius oli aikansa arvostetumpia kulttuurimiehiä ja 1900- luvun kansallismielisen liikkeen ihannoiduimpia idoleita. Topelius arveli eläessään myös suomen nousevan kulttuurielämän valtakieleksi. Tästä huolimatta hän korosti ruotsia ja sen historiallista merkitystä kansallisen identiteetin rakentamisessa.

Pitkän ja kunnioitetun elämän eläneen Topeliuksen voidaan siis hyvin oikeutetusti sanoa olleen todellinen suomalaisten kansallisidentiteetin rakentamisen mahtimies.

Zarahustra