Suur-Suomen oikeutukset


Suur-Suomi on luultavasti jokaiselle suomalaiselle edes etäisesti tuttu käsite. Vaihtelevaa on kuitenkin se, kuinka hyvin käsitteen ja sen historian kukin tuntee. Monen tietämys Suur-Suomesta rajoittuu sukupolvien yli kehittyneisiin kuulopuheisiin tai historian oppikirjojen lyhyehköihin mainintoihin. Näiden pohjalta Suur-Suomi nähdäänkin lähinnä vain sodan ajan suomalaisten hulluna imperialistisena päähänpälkähdyksenä. Tällainen kuva johtuu vahvasti suomettumisesta ja Neuvostoliiton suorittamasta suomalaisten historiakäsityksen vääristymisestä. Tosiasia on kuitenkin se, että Suur-Suomen oikeutukset ovat tänä päivänä yhtä ajankohtaisia kuin aina ennenkin, ja pääsemmekin tutustumaan niihin helpoiten historian kautta.

Historia ja nykypäivä


Tuskin moni on kuullutkaan Suomen rajan ulkopuolisista heimoista tai sukukansoista millään koulun oppitunnilla. Jos lukija kuitenkin sattuu tietämään näistä veljeskansoista, ei ole hän kuullut niistä luultavasti muussa kuin kansallismielisessä asiayhteydessä. Onni on, jos on onnistuttu käymään Suomen sukukieliä joskus äidinkielen oppitunnilla, ja tällöinkään tuskin erityisen syventävästi! Historiallisesti suomalaiset ovat vain yksi pieni osa suurta suomensukuisten heimojen rypästä, joka on asuttanut pohjoista Venäjää jo kauan ennen slaaveja. Vielä 1900-luvun alulle asti suomensukuisten olivat vahva enemmistö asuinalueillaan slaaveihin verrattuna.


Hyvänä esimerkkinä toimii Itä-Karjala, joka jäi Suomen itsenäistyessä osaksi Neuvosto-Venäjää. Tällöin karjalaiset olivat vielä enemmistö alueillaan, mutta saivat pian huomata, että Venäjän alla heidän hiljaiseloaan ei kunnioiteta. Rakenteellisten muutoksien ja pääosin samalla lailla orjuutetun ukrainalaisen väestön pakkosiirtojen avulla muutettiin karjalaiset asuinalueillaan nopeasti vähemmistöksi. Venäläisille tämäkään ei ollut tarpeeksi, vaan karjalaisia kansanmurhattiin, sillä karjalaisten erillinen kulttuuri nähtiin selvänä uhkana Venäjän vallalle Karjalassa. Harmillisesti karjalaiset eivät jääneet ainoaksi heimoksi, jonka olemassaoloa yritettiin ja yritetään tänä päivänäkin kadottaa.

Kaikkiin suomensukuisiin heimoihin kohdistuu sama uhka. Vielä 1920-luvulla inkeriläisiä oli noin 150 000, mutta vuonna 1992 enää vain 80 000. Näistäkin puolet sijaitsivat Siperiassa pakkosiirrettyinä orjina. Monia suomensukuisia on tapettu tässä venäläistämisen prosessissa, suoranaisessa väestömuutoksessa, jossa suuria osia kulttuuria on hävitetty häpeilemättä.


Ongelma ei koske ainoastaan historiaa, vaan eritoten tätä päivää! Venäjällä suomensukuisten heimojen autonomia on olemassa vain symbolisessa mielessä. Näissä Neuvostoliiton ajoilta periytyvissä “tasavalloissa” ei esimerkiksi opeteta omaa äidinkieltä eikä korkeihin virkoihin pääse muuten kuin taitamalla venäjän kielen täydellisesti. Suomensukuisten heimojen omaa kulttuuria, identiteettiä, maantiedettä tahi historiaa ei myöskään opeteta kouluissa.


Täysin samaa kohtelua on historian läpi kokenut Suomi ja Suomen kansa aina vanhasta vihasta isoonvihaan sekä venäläistämiskausiin. Isossavihassa suomalaisten kansanmurhaa toteutettiin, kun lähemmäs 40% suomalaisista tapettiin, samalla kun suomalaisia naisia raiskattiin ja lapsia vietiin Venäjälle orjiksi. Kyseessä on täysin samanlainen toimintatapa kuin miten Venäjä toimii Ukrainassakin tällä hetkellä: pakkosiirtää väestöä Venäjälle ja raiskaa alaikäisiä tyttöjä.

Täysin samat kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoitteet ja kielen käytön rajoitukset on Suomi kokenut venäläistämiskaudella kuin mitä suomalaiset heimot kokevat tälläkin hetkellä rajan toisella puolella. Bobrikovin aikana kouluissa siirryttiin Suomen maantieteen ja kulttuurin opettamisesta Venäjän maantieteen ja kulttuurin opettamiseen. Lisäksi lukuisat kielilait jo Venäjän vallan alusta lähtien, kuten vuoden 1850 laki, pyrkivät kieltämään ja rajoittamaan suomen kielen käyttöä. Suomalaisilta pyrittiin viemään näin monien muiden toimien ohella kansallinen identiteetti! Tänä päivänä suomensukuiset heimot kokevat rajan takana kaiken sen, mitä Suomi on joutunut kokemaan monia vuosisatoja; eikä se lopu kuin vasta silloin, kun Suomi kykenee turvaamaan näiden sukuheimojen rauhanelon.


Suomen valtion alkuperäinen ja syvin tarkoitus itsenäisyydestä asti on olla kaikille suomensukuisille heimoille yhteinen koti. Koti, joka yhdistää kaikki heimot saman lipun alle. Tässä onkin juurisyy sille, miksi heimosotia käytiin: haluttiin vapauttaa muut rajantakaiset heimot Venäjän ikeen alta. Lukuisista heimoista Suomi onnistui vapauttamaan kuitenkin vain Viron. Moni näkee heimosotien ja Suur-Suomen tarkoituksen imperialistisena suuruudenhulluutena, mutta nähdäänkö Viron vapautus nykyään imperialistisena, kun se onnistui ja nähdään, miten kansa nauttii vapaudestaan? Voisikin sanoa, että he, jotka ovat Suur-Suomea vastaan, ovat myös Suomen valtion perimmäistä tarkoitusta vastaan. Suomi on nimittäin syntynyt kaikille suomensukuisille heimoille kodiksi, ei vain rajan tälle puolelle jääneiden heimojen kodiksi.

"Miksi tyytyä osaan, tynkä-Suomeen, pyrkimättä kokonaiseen, Suur-Suomeen. Siksikö, että tässä osassa jo olemme - me? Itsekkyys on Suur-Suomi-uskon, kuten kaiken uskon, koetuskivi.

Jos se voittaa, raukenee uskon voima, mutta sen oikeus pysyy silti."


- Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtaja Martti Ilmari Kantele

Kynnyskysymyksenä ei myöskään ole näiden heimokansojen järkkymätön yhdistäminen Suomeen, vaan ensisijassa ja -pyrkimyksenä niiden vapaus. Ongelmaksi ei muodostu jonkin heimon itsenäisyystahto, sillä Suomen ja minkä tahansa toisen heimon yhteistyö olisi luonnostaan niinkin syvää, että Suur-Suomen tarkoitus varmasti toteutuisi niinkin päin. Tällä hetkellä ikävä kyllä heimojen itsenäisyys Venäjän alaisuudessa ei toteudu millään tasolla.


On huomattava, että venäläiset eivät ole ainoa kansa, joka on yrittänyt kadottaa suomalaisia tai suomalaisia heimoja maailmankartalta. Tähän ovat historian käänteessä syyllistyneet myös ruotsalaiset ja norjalaiset. Pohjois-Ruotsissa suomenkielisiä lapsia rangaistiin, ja kertomuksien mukaan rangaistaan yhä salaa, jos nämä puhuvat suomea koulun alueella tai julkisissa yhteyksissä. Tämän tyyppisillä teoilla yrittävät naapurimaamme kitkeä ja hävittää sukuheimojamme, jotka ovat asuttaneet kyseisiä alueita jopa kauan ennen esimerkiksi germaaneja Pohjois-Ruotsissa tai -Norjassa. Näin ollen sorron taakka ei paina ainoastaan avoimen aggressiivista Venäjää, vaan myös ystävällisiä naapurimaitamme Norjaa ja Ruotsia.

Geopolitiikka ja maanpuolustus


Geopoliittiset ja maanpuolustukselliset oikeutukset Suur-Suomelle ovat aika ilmiselviä, jos on koskaan sattunut lukemaan Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta. Venäjä on aina historian käänteissä ottanut kohteekseen ennemmin tai myöhemmin Suomen maa-alueet - itsenäisiä tai eivät. Niin on aina tapahtunut ja niin tulee aina tapahtumaan. Tästä osoituksena toimii se, että jokaista yhdeksättä rauhan vuotta kohden Suomen ja Venäjän välillä on aina 1000-luvulta alkaen ainakin yksi vuosi ollut sotavuosi. Karkeasti siis joka yhdeksäs tai kymmenes vuosi Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta on ollut puhdasta sotaa. Tänäkin päivänä Venäjä uhkailee Suomea hyökkäyksellä, mikäli se haluaa harjoittaa itsemääräämisoikeuttaan esimerkiksi NATO-kysymystä koskien.


Moni perusteli vielä muutamia vuosia sitten Suomen geopoliittista kriittisyyttä Venäjää kohtaan turhaksi sen nojalla, ettei Venäjä tule enää koskaan käymään sotaa ja ettei nykyisessä maailmassa kukaan muukaan kävisi suoraa sotaa. Nämä väitteet osoittautuivat kummatkin vääriksi kertaheitolla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän helmikuinen hyökkäys on osoittanut Venäjän intressit laajentua jälleen ja osoittanut myös sen, ettei Venäjä ole lopettanut eikä lopeta olemasta alituinen uhka naapurimailleen.


Suomi ei kykene takaamaan rauhaa muuten kuin maanpuolustuksellisin keinoin. Paras Suomen turva näin ollen onkin mahdollisimman heikko Venäjä ja vähintään kolmen kannaksen raja, joka helpottaisi geopoliittisesta näkökulmasta sotilaallista puolustamista ennennäkemättömällä tavalla. Näin voimme myös turvata heimokansojemme geopoliittiset intressit.


Suomi ei olisi ainoa maa, jolla olisi aluevaatimuksia Venäjällä. Monella muulla maalla, kuten Japanilla, on myös aluevaatimuksia Venäjälle, sillä Venäjä miehittää ja sortaa monia alueita, jotka muutoin haluaisivat olla joko itsenäisiä tai muiden valtioiden alaisina.

Kolmen kannaksen rajat nähdään usein tunnistettavimpana Suur-Suomena, vaikka se ei sisällä lähellekään kaikkia heimokansoja.

Väestötieteellinen oikeutus


Väestötieteellisen - eli kulttuurisen, kielellisen ja etnisen - oikeutuksen antaminen Suur-Suomelle on helpointa antaa, sillä Suur-Suomen tarkoitus pohjautuu väestöllisesti yhteneväiseen kansallisvaltioon. Samalla myös suomensukuiset ovat nimensä mukaisesti suomensukuisia, eikä suotta. Tämä väestöllinen yhtenäisyys kyseenalaistetaan nykyään usein, mutta on ilmiselvästi todistettavissa, että ainakin suomensukuisten heimokansojen kielet ja kulttuurit ovat yhteneväisiä suomalaiseen vastaavaan.


Genetiikasta taas kuulee puhuttavan ristiriitaisuuksia ja valheita usein koskien suomalaisten perimää, mikä on suoraa seurausta suomettumisen ajan koulutuksesta ja opetuksesta, joka on jäänyt elämään itsekseen nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kouluissa opetetaan hyvin vähän mitään heimokansoista saati edes suomalaisten suorasta yhteydestä virolaisiin. Moni suomettumisen aikana koulussa ollut, nykyään vanhaa ikäluokkaa edustava, henkilö saattaakin ajatella, että virolaiset olisivat “rantaryssiä” tai muutoin etnisesti slaaveja, mikä ei pidä paikkaansa alkuunkaan. On järkyttävää nähdä, miten järjestelmällisesti kansan tietoudesta on viety kaikki muistikuvat sukulaisistamme: moni ei joko tiedä suomensukuisten heimojen olemassaolosta, luulee heitä aikoja sitten sukupuuttoon kuolleiksi tahi ajattelee heidän olevan etnisesti venäläisiä tässä kohtaa. Mikään näistä ei kuitenkaan ole totta. Geneettiseltä etäisyydeltään ja koostumukseltaan suomalaiset ovat lähimpänä vähemmän yllättäen Pohjois-Venäjän suomensukuisiin väestöihin sekä virolaisiin. Vaikka Venäjä ja Neuvostoliitto ovatkin pyrkineet sulauttamaan näitä heimoja slaaveihin, eivät ne ole läheskään täysin onnistuneet. Monet miljoonat suomensukuisten heimojen edustajat puhuvat äidinkieltään, ovat etnisesti särkymättömiä ja vaalivat alkuperäistä kulttuuriaan.

Albert Razin

Näillä suomensukuisilla heimoilla on selvästi tahtoa taistella vastaan, mutta onnistuminen on mahdotonta ilman Suomen valtiontason apua. Vuonna 2014 Itä-Ukrainan sodan alettua Itä-Karjalassa oltiin järjestämässä kansanäänestys Kalevalan, entisen Uhtuan, itsenäisyydestä. Kuitenkin pian tämän jälkeen järjestäjät katosivat eikä kansanäänestystä pidettykään. Samanlainen vastarinnan merkki tuli ilmi vuonna 2019, kun udmurttilainen aktivisti Albert Razin sytytti itsensä tuleen vastalauseeksi Venäjän sorrolle Udmurtiassa; Uralin juurella, jossa elää paljon suomensukuisia vähemmistökansoja. Viimeisin vastarinnan pilke on tosin löytynyt Ukrainan sodan pauhinan keskeltä, kun Ersän kansan vanhin Syres Boläen osallistui Ukrainan puolelle ersäläisten sotilaiden kanssa Venäjää vastaan.


Vastarintaa Venäjää vastaan heimokansojen keskuudessa käydään aktiivisesti, mutta heidän laaja onnistumisensa on epätodennäköistä ilman Suomen valtiollista tukea.

Taloudellinen oikeutus


Monelle tavalliselle kaduntallaajalle Suur-Suomi on ensisijaisesti taloudellinen menoerä, ainakin heidän mielestään. Tämä yleensä osoittaa sen, että mutkia on ajattelussa vedetty suoraksi sen enempää miettimättä. Yleinen näkökulma ihmisten keskuudessa on se, että esimerkiksi Karjalan “uudelleenrakentamiseen” uppoaisi paljon rahaa ja saisi Suomessa taloudellisesti heikot ajat aikaan.


Tosiasiassa uudet alueet toisivat Suomelle paljon pääoma- ja sijoituspotentiaalia, mikä kiinnostaisi sijoittajia. Suuret uudet maa-alueet kiinnostaisivat ulkomaailmaa Suomen hallinnon alla täysin eri tavalla kuin samat maat suuren Venäjän hallinnon alla. Nuo maa-alueet kiinnostaisivat varmasti yrityksiä ja sijoittajia luoden täysin uudenlaiset markkinat alueelle. Luultavasti se jo itsessään kustantaisi tämän “uudelleenrakentamisen”.


Eniten uudet alueet vaikuttaisivat kuitenkin asuntomarkkinoihin, sillä paljon uusia halpoja taloja ja tontteja olisi saatavilla. Kyselyn mukaan suomalaisista neljännes olisi valmis muuttamaan Karjalaan, jos Venäjä antaisi sen Suomelle. Tonttien ollessa jo ennestään halpoja, muuttoliike ja markkinoiden siirtyminen olisi suuren mittakaavan muutos suomalaiseen yhteiskuntaan.

Yhtenä väitteenä Karjalan “uudelleenrakentamista” vastaan on myös Karjalan kauniit luonnonmetsät, joissa taltioituu Suomen kansallismaisema. On selvää, että se tulisi suojella jopa lain voimin, sillä Suomesta on ajettu alas melkeinpä kaikki luonnonmetsät.


Kuolan niemimaa toisi uutta pontta taloudelle jäämeren vilkastuvan liikenteen avulla, sillä jäämeren kauppaliikenne on alati kasvava ala. Samalla Karjalassa ja Kuolan niemimaalla sijaitsee monia mineraalirikkaita kaivoksia, jotka jo itsenäisinä luultavasti rahoittaisivat uudelleenrakentamisen. Esimerkiksi Petsamossa sijaitsee Euroopan rikkain - suomalaisten rakentama - nikkelikaivos Kolojoella. Venäläisten epäonnistumisten takia tämänkin resurssin hyödyntäminen on kuitenkin jäissä modernin teknologian puutteen takia.

Miksi tavallisen kaduntallaajan tulisi olla kiinnostunut heimojen hyvinvoinnista, kun Suomessa on niin mukavaa? Miksi uhrautua toisten hyvinvoinnin puolesta? Sukulaisista on velvollisuus pitää huolta. Ja jos se ei riitä syyksi, niin asiaa voi ajatella niinkin, että kun Venäjä on hoitanut sukulaisemme, niin he tulevat meidän peräämme.

Historia ja eritoten viime ajat ovat tuoneet ilmi sen tosiasian, ettei pienet kansat selviä yksinään. Kansalliselle selviytymisellemme onkin elintärkeää se, että kansakuntamme keskuudesta yksikään heimo ei jää yksin. Suur-Suomen kautta voimme viimein yhdistää kansamme heimojen pirstaleet kauniiksi kokonaisuudeksi ja turvata vahvana yhtenäisenä linnakkeena jokaisen heimon selviytyminen sekä rauhan elon jatkuminen.